torstai 27. helmikuuta 2014

Torstai



Jei täällä nukutaan taas päikkäreitä!:) 
Jos oisin fiksu, menisin itekkin vähän torkkumaan mutta kun ei malta. 
5 tunnin yöunet alkaa tosin pikkuhiljaa verottaa, joten jos vaikka huomenna sitten koittais nukkua päivällä.. Ei kai nuo kotityöt täältä mihinkään sillä aikaa karkaakkaan..

Viime viikolla käänsin pitkästä aikaa ruokapöydän vanhalle paikalleen ja alkuviikosta käänsin sen ikkunan eteen takaisin. Ei se sovi enää ollenkaan tapettiseinälle nyt kun se on pitkään ollut toisinpäin. Tälläkertaa jätin kuitenkin tuon senkin tuohon muurin eteen ja siirsin pöytää lähemmäs seinää. No kokonaiskuvia sitten  toisella kertaa, yks idea tulikin mieleen, mikä sopis tuonne tapettiseinälle.  






Paljon on kyselty miten isoveli on ottanut vauvan vastaan, kuva kertokoon ♡ 

Ihanaa kun päivisin on jo niin valoisaa ja aamulla ei meinaa uskoa kellon olevan puoli seitsemän kun katsoo ulos!  Oon taas koukuttunut pinterestiin, on nimittäin hurjan kätevää tyttöä syöttäessä surffailla siellä puhelimella ja bongailla kivoja kuvia! Mun kuvakansioita pääset kurkkimaan täältä
Mm. kivoja kesäkuvia sieltä oon bongaillu ja en malta oottaa et pääsee järkkäämään taas terassin kesäkuntoon ja korkkaamaan grillikauden :)




Mukavaa päivää!





20 kommenttia:

  1. Ihanat raikkaat kuvat ja tuo laatikko..... <3 Ei riitä sanoja, ihana! :-) Olen itsekin kaavaillut renkaita toisen laatikon alle mutta nyt ei ihan sellaista hyvää paikkaa niin on saanut odottaa vielä :-)

    Tuo lasten kuva <3 Ihanat pienet :-)

    Reipasta ja iloista päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen <3 tuo puulaatikko on yks lemppari, siellä voi säilöä mitä vaan!:)

      Poista
  2. Tuo sun ideapankki on khan käsittämättömän suuri :)!
    Oot sä aika eukko,pienen vauvelin äippänä puuhaat ja pyörittelet huushollia uuteen uskoon ja
    aina on joku uus idea joko mielessä tai toteutettuna ;)! Wau sanon minä ;)!

    Tuo kuva sisaruksista on niiiiiin liiikkis <3 <3
    Siinä ei tosiaan sanoja tarvita,kuvasta välittyy niin ihanat tunteet ja tunnelmat <3

    Pikkuneitonen on niin,niiiiiiin ihana! Oli kiva nähdä teitä eilen pikasesti :)!
    Huhtikuulla sitte pitemmän kaavan mukaan ja koko poppoolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos ihana <3 musta ei kyllä ollenkaan tunnu tuolta!:)
      Ihana oli nähdä pikaisesti, ens kuussa sitten ehtii höpistä ajan kanssa <3

      Poista
  3. Sun täytyy liittyä instagramiinki. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat! Teillä on niin kaunista <3 Suloiset sisarukset <3

    Minä en oo uskaltanut mennä Pinterestin maailmaan syvemmälle, etten koukutu ;) Vois kouluhommat jäädä huonolle tolalle ;) Mutta ehkä pikkuisen kurkistan sun Pinterestin ideapankkiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Joo siellä saa kyllä ajan kulumaan!;)

      Poista
  5. Pinterestiin pitäis varmaan liittyä... Tuota koukuttumista minäkin olen pelännyt ;-)
    Ihanat lapsukaiset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen!:) tosin siinä on se koukutusvaara sitten! Mulla on kausia et pyörin siellä paljonkin ja sitten se taas unohtuu

      Poista
  6. Miten sulla oikein riittää virtaa ja aikaa ottaa näitä kauniita kuvia ja mietiskellä sisustuksia :)

    Ja voi tota isoveljeä <3. Muistan kun laitoksella jännitin toisen pojan syntymän jälkeen, että mitä reilut pari vuotta vanhempi isoveli mahtaa tuumata, kun näkee uuden tulokkaan, mutta hukkaan meni jännitys. Velipoika nappas hiusharjan vauvan sängystä, alko putsaamaan sillä niitä läpinäkyvän kaukalon reunoja ja sanoi, että "Musta näytti, että tää vauvan tuulilasi oli vähän likanen" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvan nukkuessa täytyy laittaa turbovaihde päälle! Emmä kyllä ehdi läheskää kaikkea mitä haluisin mut mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa!:)
      Ihana tuo tuulilasi juttu <3 <3

      Poista
  7. Ihana kuva vauvasta ja isosta veljestä<3
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Ihastuttavia kuvia, erityisesti tuo kuva sisaruksista!! <3 Ihanaa loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia, tuo puinen laatikko pyorilla on taydellinen <3. Luulin, etta tuo ensimmainen kuva oli joku inspiskuva pinterestista, mutta ei. Se on teidan ihanasta kodista.

    Voi isoveli. Hellyyttava kuva.

    Ps. Vastaan mailiin viikonloppuna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua <3 kiitos <3

      Vastaile ku ehdit :)

      Poista
  10. Ihania räpsyjä! Ja voi elämä tuota sisarusrakkautta, ihania <3

    Muistan tuon tunteen. En itsekkään malttanut koskaan mennä vauvan nukkuessa päikkäreille ;) Mutta koitahan lepäilläkkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3
      No ei sitä kyllä malta vaikka pitäis :) onneks nyt on nukuttu öisinki hyvin niin jaksaa!

      Poista