keskiviikko 27. elokuuta 2014

Perintö puusohva



Siinä se nyt on! Ihana puusohva mun lapsuudenkodistani!
Taisin jokunen aika sitten kirjoitellakkin että mun lapsuudenkoti myytiin kesällä. Vanhempani ostivat pian kolme vuotta sitten tästä ihan meidän läheltä rintamamiestalon, jota ovat remppailleet ja nyt pääsivät sinne muuttamaan. 
Usein tätä sohvaa kotona käydessäni katselin ja harmittelin ettei se mahdu vanhempian uuteen kotiin ja sitä, ettei se oo oikein meidän kodin tyylinen.
Päätin kuitenkin ottaa sen meille ja maalata valkoiseksi, silläkin riskillä ettei se tänne sopisi. Mutta kuinkas kävikään! 


Sohva on ollut sisällä nyt viikon ja tykkään tuosta ihan valtavasti! Jotenkin se on tosi hyvä tuon tapetin kanssa ja tykkään tuosta vanha sohva&modernimmat tuolit-yhdistelemästä tosi paljon. 
Aluksi mietin lähinnä sitä onko se liian romanttinen tänne, mut toisaalta täällä on ollu kokoajan vähän sekasoppa sisustustyyli. Joten oli tai ei niin oon tosi tyytyväinen että sohva on nyt meillä muistona. 



Kiitokset kaikille edellisiin postauksiin kommentoineille, ihanaa kun jaksatte jättää merkkiä käynnistä.  Koitan pian kans ehtiä kunnolla blogikierrokselle. 
 Nyt lähetään hakeen poitsua eskarista. 

Kivaa keskiviikkoa!




42 kommenttia:

  1. Tuo sohva on niin kaunis.Kodin Kaunotar <3
    Ja sopii teille täydellisesti.
    Ihana,että annoitte sille kodin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin kaunotar <3 Onneksi otettin se :)

      Poista
  2. On kyllä upea! Ja sopii teille, ja tuohon paikalleen aivan ehdottoman hyvin :-)
    Ja nimenomaan täydellinen kokonaisuus modernien tuolien kanssa yhdessä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että sopii :)
      Mä niin tykkään tuosta yhdistelmästä <3

      Poista
  3. Kaunishan se on. Millainen sivupöytä/ alimmassa kuvassasi näkyy? Olen etsinyt pitkään meille sopivaa saareketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se :) Se on itsetehty sivupöytä, siitä löytyy parempia kuvia ainakin täältä http://www.vaniljahouse.fi/2014/03/monikayttoinen-apupoyta.html Terassille tuo alunperin tehtiin mut nyt se on ollu sisällä jo pari vuotta :)

      Poista
  4. Ihana sohva, minusta tuo on omalla tavallaan ajaton ja sopii monenlaisiin sisustuksiin ja yhdistelmiin!
    Siskolla on tuollainen lastenhuoneen sänkynä ja itse ajattelin etsiä samantyylistä, kun saadaan enemmän tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ois tosi ihana lastenhuoneen sänkynäkin <3
      Kiva kuulla ettei se näytä ihan hölmöltä täällä :)

      Poista
  5. Tuo on ihastuttavan ihastuttava ♡ aivan mahtava kun saitte sen :-) nimenomaan on tosi mahtava yhdistelmä ♡ ja se tunnearvo ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin <3 Kyllä, se tunnearvo <3 <3

      Poista
  6. Onneksi päätitte ottaa sohvan, sopii teille täydellisesti! <3 Ja olet kyllä upeasti sen kunnostanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Kova homma oli poistaa tuosta maali ja hioa mutta oli se vaan kaiken vaivan arvoista :)

      Poista
  7. Oi että se on upea, mieletön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä <3 Valkoinen maali tekee ihmeitä!;)

      Poista
  8. Aivan ihana ja sopii teille tositosi hyvin :))!

    VastaaPoista
  9. Täydellinen sohva ja täydellinen pöytäryhmäkokonaisuus <3

    VastaaPoista
  10. Ai että mikä ihanuus!! Sopii teille todella hyvin :)

    VastaaPoista
  11. Se on tosi ihana<3 Sopii teille tosi hyvin. Taidan kans talveksi pelastaa ton meidän pienen puusohvareppanan terassilta takaisin keittiöön... Menee vielä pilalle kosteudesta?! Oot tosi onnekas kun oot päässyt noin kivaan blogiporukkaan mukaan, mukavan kuuloiset nuo teidän treffitkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö <3 Kiitos! Juu pelasta ihmees, ei varmana talvi ja kosteus tee sille hyvää :)

      Poista
  12. Aivan ihana, ja sopii niin hienosti tuohon, :)
    Onpa hienoa että sait sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla että sopii <3

      Poista
  13. Voi kuinka hieno sohva ja passaa kyllä upeasti tuon tumman tapetin kanssa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aika hyvä pari tuon tapetin kanssa <3

      Poista
  14. On kyllä upea kaunotar tuo sohva ja passaa oikein hyvin teidän kauniiseen kotiin! :)

    VastaaPoista
  15. On kyllä aivan ihana sohva, ja miten hyvin käykään tuohon paikalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että näyttää hyvältä tuossa <3

      Poista
  16. Siis i h a n a !!!!! Ja tykkään myös,miten uusi ja vanha yhdistyvät. Ja miten kauniisti yhdistyvätkään! Onneksi otitte kaunokaisen kotiinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö <3 Mä tykkään niin paljon uuden ja vanhan yhdistelystä <3

      Poista
  17. Ihana muisto!
    Tykkään tosi paljon tuosta uuden ja vanhan yhdistämisestä <3

    VastaaPoista
  18. Kaunishan tuo on kuin mikä enkä kyllä itse näkisi yhtään syytä miksi se ei teille sopisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se :) Taisi se aikaisempi viininpunainen väri hämätä kun mietin ettei se meille sopi..:)

      Poista
  19. Aivan täydellinen!! Sopii teille tosi kivasti, mikä aarre! <3

    VastaaPoista