tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukoti



Löytyihän se joulumieli vihdoin. Viikonloppuna piti vähän pyörittää järjestystä ja lisäillä vielä vähän punaista niin sillähän se sitten löytyi. Alkaa olla lähes kaikki joulukoristeet jo paikoillaan ja koti on sisusteltu jouluiseksi. No se kuusi vielä puuttuu ja sitä ei vielä tiedä tuleeko sitä tänä vuonna ollenkaan.
Lähetin siskolle ulkomaille tuliaiseksi tuollaisen valotähden ja sellainen piti hakea sitten itsellekkin. On niin kiva ja edullinen ja tuohon saa tähden paikalle vaihdettua lampun kuvunkin joka myös kuului huimaan kymmenen euron hintaan. Clasulta näitä löytyy. 



Huomenna on Vilillä eskarin joulujuhla ja pianhan se joululomakin jo alkaa. Tänään ja eilen onkin ollu mukavat aamut kun mies on vienyt poikasen aamulla ja ollaan saatu Ellin kans jäädä vielä nukkumaan. 
Viikonlopulle on mukavia suunnitelmia, perjantaina suuntaan kohti Helsinkiä. Meillä on taas treffit bloginaisten kanssa, mennään tälläkertaa ihastelemaan VillaHovin Anskun kotia ja sieltä  suunnataan kohti jouluista Porvoota. En oo sielläkään vielä koskaan käynyt ja odotankin innolla. Paljon hyvää oon kaupungista kuullu. 


Synkästä kelistä huolimatta mukavaa tiistaita ja toivottavasti joulumieli on löytänyt jo teillekkin :)


11 kommenttia:

  1. Kyllä näissä oli joulutunnelmaa kovasti <3 siellä on sisusteltu taas niin ihanasti :) ja tunnelmallisesti :)

    Mukavaa viikonloppua porvooseen, sinne ihanuuteen haluaa aina uudelleen ja uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kitos <3
      Porvoo ja koko reussu oli taas niin huippu! Ois ollu ihana törmätä vielä suhunkin :)

      Poista
  2. Ihania joulujuttuja olet laittanut esille :)). Kyllä se fiilis tulee, kun vähän laittaa!!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä teillä onkin ihanaa jouluista tunnelmaa! Itsekin olen vähän laitellut jo koristeita ja valoja, mutta osa tontuista on vielä laatikossa. Kuusi on meillä nyt toista vuotta tekokuusi, mutta se saa odottaa vielä tovin laatikossaan. Vanha Porvoo on varmasti tosi ihana ja näkemisen arvoinen näin joulun alla. Mukavaa viikonloppureissua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Nyt alkaa olla kaikki paikoillaan, kuusikin on kasattu, tekoversio meilläkin :)

      Poista
  4. Kaunista teidän kodissa,niin ihanan kodikasta ❤️ Ihanaa joulun odotusta ❤️

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniin näköistä ja ihanan tunnelmallista! :) Meillä on kans toi sama tähtilamppu, ostin sen pari vuotta sitten ja viime reissulla mietin että olisinko ostanut vielä toisenkin samanlaisen makkariin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minka <3
      Täällä on kans moni lähipiiristä ostanu lampun :)

      Poista
  6. On kyllä ihanaa joulutunnelmaa <3 Oikein ihanaa joulun odotusta teidän perheelle <3

    VastaaPoista