perjantai 13. helmikuuta 2015

Kuulumisia



Moikka pitkästä aikaa!

Tulikin pidempi tauko mitä ajattelin. Nyt on pikkuhetki omaa aikaa, typykkä unilla ja sotkut ympärillä saa oottaa, päätin tulla toivottelemaan teille ees hyvää ystävänpäivää :)
Niin se ensimmäinen vauvavuosi vaan viuhahti ohi ja täällä on iso tyttö jo eikä mitään vauvaa enää. Muutaman viikon on jo kävellytkin ja ehtii ihan joka paikkaan. Viime viikonloppuna juhlittiin ekoja synttäreitä ja maisteltiin vähän jo kakkujakin. Maanantaina käytiin neuvolas ja en tiedä johtuiko rokotteista vai mistä että tällä viikolla joka ikinen yö typy on heränny keskellä yötä huutamaan ja unenpäästä ei oo meinannu saada enää millään kiinni. Mähän en oo tottunu ollenkaan näihin yöheräilyihin kun lähes vuosi on jo nukuttu yötkin ilman syöttöjä, no paria ekaa kk lukuunottamatta. No toivottavasti se on vain joku ohimenevä juttu.


Kevään väri on tänäkin vuonna vaaleanpunainen ja sitä on vähäsen siellä täällä. Anttilasta löytyi ihana karvatyyny ja pari uutta greengaten latteakin ostin samassa sävyssä. Nuo Gg mukit vei kyllä ihan mennessään kun muutaman osti. Kauan mä vain vierestä katselinkin kun blogiystävät niitä on meidän reissuilta ostelleet :) Eilen taisin käydä ekaa kertaa Mallalla kahvilla niin etten ostanut mukeja.. se on kyllä petollinen paikka!


Kirpparilta löytyi tuo valkoinen hyllykkö, ruskea se oli alunperin ja aika monta maalikerrosta vaati että tuli hyvä. Tuonne saa kivasti kaikkea esille. Pelkistetty sisustus ei vaan oo mun juttu, kun joka nurkka täyttyy roinasta! ;) 


Tulppaanit vetelee viimesiään, uudet täytyy ottaa mukaan kauppareissulta! 


Eipä tänne oikeestaan mitään kummempaa kuulu :) 
Palailen taas jossain vaiheessa!

Oikein mukavaa ystävänpäivää teille kaikille!


36 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja kiva kuulla susta <3 <3

    Oikein mukavaa viikonloppua.

    ps. mun blogissa oli sulle kysymys vitamiineista "ohentuneet hiukset" -postauksessa. Jos jaksat käydä vastaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla!<3
      Kävin vastaamassa :)

      Poista
  2. Ihanaa kun postasit <3 odotettu :)

    Kaunista vaaleanpunaista sielläkin :) se on täälläkin kevään väri :)
    Ihania kuulumisia <3

    Kaunista ystävänpäivä viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla <3
      Vaaleenpunanen on niin herkku kevätväri :)

      Sinne myös!<3

      Poista
  3. Paljon onnea yksivuotiaalle ♡ olisko hampuja tulossa?
    Kaunista ja nuo gt mukit on niin kauniita.
    Oikein ihanaa ystäväpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois olla hampaitakin, täytyy seurailla.
      Gg:t on nii ihania :)
      Sinne myös <3

      Poista
  4. Ai miten kivat kuvat ja ihana kun postasit♡

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Ja juu tuolta Mallan puodista on lähes mahdotonta lähteä ilman jotain kotiintuomista :)

    VastaaPoista
  6. Kiva oli lukea kuulumisia! :) Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  7. Ihanan valoisia kuvia, kiva päästä lomalla kuvailemaan valoisan aikaan. Kivasti tuo vaaleanpunainen tuo kevät fiilistä, ihanaa suloisuutta tumman rouheuden keskelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 vaaleenpunanen on niin ihana ja sopii kyllä hyvin esim.mustan kanssa :)

      Poista
  8. Niin kauniita kuvia ja kiva kuulla kuulumisiasi, :)
    Hyvää huomista ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu <3
      Mukavaa ystävänpäivää!

      Poista
  9. Mukava lukea kuulumisia! <3 Ihania kuvia ja gg:t on niin ihania, että eihän niitä pysty vastustamaan. :D
    Ihanaa ystävänpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gg:t on niin ihania :) enää ei pysty vastustaa!
      Ihanaa ystävänpäivää!<3

      Poista
  10. Voihan Elli minkä teki äidille..toivottavasti yöhihkuminen jää pois :)
    Kauniisti olet ihanuuksia laitellut ♡

    VastaaPoista
  11. Minusta on kiva katsella sun sisustuskuvia, kun niissä on paljon kivoja yksityiskohtia ja kokonaisuus on silti tietyllä tapaa yhtenäinen.
    Mukavaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla <3
      Mukavaa ystistä <3

      Poista
  12. Ilosta huomista ystävänpäivää sinullekin...Greengaten siniset mukit hankin meillekin ensi kesän terassikaffitteluja ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Ne sinisetkin on kyllä niin herkkuja ja sopis niin hyvin kesämukeiksi :)

      Poista
  13. Hyvää ystävänpäivää Niina <3

    Ihania nämä kuvasi taas!

    VastaaPoista
  14. Kauniita kuvia ja nuo Gg :n mukit on ihania ❤️ Onnellista ystävänpäivää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 nuo mukit on kyllä niin ihania <3

      Poista
  15. Kauniita kuvia ja kuulla sinusta :) Ihanaa ystävänpäivää ♥

    VastaaPoista
  16. Kiva, kun ehdit/jaksoit päivitellä! Kauniita kuvia jälleen kerran ihanasta kodistanne ♥ Hyvää Ystävänpäivää Sinulle, Niina ♥

    VastaaPoista
  17. Kiva kuulla kuulumisia ja kyllä tämänkin luin jo heti ajallaan, mutta tämä kommentointi siihen ei aina tunnu löytyvän aikaa ja se on välillä harmi se. Aurinkoista ja mukavaa viikkoa myös sinne <3

    VastaaPoista
  18. Ihanaa kuulla sinusta!! <3 Niin kauniita kuvia teidän kodistanne! Hyllykö on ihana! Juuri samantyyppinen on mulla hakusessa tytön huoneeseen :) Kivaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  19. Eikä miten ihanan näköistä!! Eksyin tänne ja pitää eksyä uudelleenkin <3 Jos kiinnostaa niin käy katsomassa myös oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)

    VastaaPoista