lauantai 28. tammikuuta 2017

Nyt kaatuu seinä!



Tai siis kaatui!

Lauantaihuomenta vaan kaikille!

Meillä alkoi tämä remppa nopeammin kuin olisin uskonutkaan ja siinä olikin sitten koko kämppä taas hyrskyn myrskyn kun siirreltiin tavaroita vähän joka suuntaan alta pois. Purettiin siis olkkarin ja ruokailuhuoneen välinen seinä. Ja kylläpäs muuttui, vai mitä?! Tämän seinän purkamista ehdotti isäni jo silloin vuonna 2005 kun tätä alettiin remppaamaan, mutta silloin ei sitä kuitenkaan purettu. Olis vaan pitänyt, mutta parempihan se on myöhään kuin ei milloinkaan :) Nyt takan lämpökin leviää paremmin myös tänne ruokailuhuoneen puolelle, toivottavasti näkyy siis hieman myös sähkölaskuissa tämä muutos. Ja voi tätä avaruutta ja tilantuntua! Miten paljon voi saada aikaan yks pienen seinänpätkän poistaminen?! 
Tykkään tosi paljon, ihanaa kun nämä tilat on nyt yhtenäisiä. 




Ihana auringonpaiste ulkona, täällä on yks kuumepotilas joka vähän rajoittaakin viikonlopun suunnitelmia.  Taidetaan lähteä typyn kanssa pitkästä aikaa käymään kirppareilla.  Aloitin vuoden vaihteessa ostolakon, sisustusjuttujen lähinnä ja se onkin pitänyt. Kirpuilla en kyllä niin ehdoton oo lakon kanssa ;)
Jonkinlaista konmaristustakin oon harrastanut vaikken kirjaa ookkaan lukenut. Oma vaatekaappi ja tytön lelut on jo käyty läpi. Joko te ootte marittanu omaisuutenne?! 


Mukavaa viikonloppua!







Tässä vielä yks ennen kuva seinästä :)



keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Tuolit




Bongasin sunnuntai-iltana facen kirpparilta tuolit, jotka sai noutaa kahvipakettia vastaan. Oon kirpuilta välillä etsiskellyt tuoleja joissa olisi pehmuste että saisin ne päällystää jollain kivalla kankaalla. Huonosti niitä vaan on vastaan tullut tai sitten tuoleja ois pitänyt ostaa 4 ja välillä pöytäkin kuuluis kauppaan. Nyt kävi hyvä tuuri että joku toinenkin oli vailla vain kahta tuolia ja mä sain siten ne toiset 2. Maanantaina hain tuolit ja heti tuumasta toimeen irrottelemaan istuinosia. Maalasin ne uudelleen kalkkimaalilla ja päällystin Jeannen keittiöpyyhkeillä! Nämä pyyhkeet onkin ollu monikäyttöiset kun on olleen niin makkarin ikkunoilla salusiineina ja keittiössäkin yhden pöydän reunaverhoina. En tiedä miten tuo kangas kestää tässä käytössä mut sepä nähdään pian. Valkoinen väri ei ehkä oo ihan paras väri lasten kanssa mut pestään sitten jos oikein tahriintuu. Mä tykkään näistä kovasti :)  



Kivaa keskiviikkoa!





sunnuntai 15. tammikuuta 2017

SweetSunday


Sunnuntaimoikat!

Kiva viikko takana, sainkuin sainkin heti töitä ainakin joksikin aikaa ja mikä parasta, kävelymatkan päästä! Viikonloppukin on siten tuntunut viikonlopulta. Eilen juhlittiin kälyn valmistujaisia ja muuten on otettu vaan rennosti. Käytiin kaupungilla ostelemas tyttöjen juttuja, typy valitsi itselleen uusien vaatteiden lisäksi koruja ja uuden käsilaukun(!). On se ihana shoppailukamu nyt jo :)

Nämä hitaat aamut on niin parhaita. Telkussa pyörii Onneli ja Anneli, takassa tuli ja toki kynttilätkin sytytetty. Teetä ja sitruunavettä ja lehtien selaamista. 
Kohta ulkoilemaan ja ajattelin vielä tänään testata uutta kakkureseptiä josko niitä leipois seuraaviin juhliin. 

Mukavaa päivää!







torstai 12. tammikuuta 2017

Viha-rakkaussuhde


Tuulista torstaita!


Alkuviikosta tuli inspis pyöritellä pitkästä aikaa ruokailuhuoneen järjestystä. Ennen kamat seilas täällä tosi useinkin mut viime aikoina ne on saaneet olla hieman pidempään samoilla paikoillaan. Mut kyllähän se vaihtelu vaan aina virkistää ja ilmaiseksi saa uuden sisustuksen. 

Tuo musta tapetti on välillä niin inhokki ja välillä taas ihan kiva. Niinkuin nytkin kun järkkä vaihtui, se näyttääkin taas ihan hyvältä.  
En oo ihan varma ees haluisin tilalle, jotain vaaleempaa jokatapauksessa. Suunnitelmissa ois tehdä pieni tai oikeestaan aavistuksen isompi remppa ja katsotaan sitten onko tapetin vaihdolle tarvetta heti vai hetken päästä?! Toivottavasti pääsen kertomaan tästä projektista lisää mahdollisimman pian. 

Se ois taas viikkosiivouspäivä eessä, tytölle kun näin sanoin niin tuli vaan vastaus: siivoo vaan jos tahdot! Ihanan innokkaita apulaisia tässä talossa ;)

Mukavaa viikonloppua!







lauantai 7. tammikuuta 2017

Uusia alkuja



Lauantaimoikat!

Kivaa kun ootte edelleen siellä lukemassa vaikka olikin pitkä tauko tässä välissä. Koitan ehtiä vastavierailuillekkin pian, koneella onkin taas hieman helpompaa kommentoiminenkin kuin puhelimella. 

Munkin viikonloppu alkoi vihdoin, ei kyllä yhtään tunnu lauantailta kun oli tässä välissä pari vapaapäivää ja tänään taas työpäivä. 
Tänään olikin viimeinen työpäivä ennen uusia tuulia. Jätin vanhan, tutun ja turvallisen taakse ja toivon että uusia juttuja löytyy riittävästi. Vahva usko on kyllä siihen että asioilla on aina tapana järjestyä.  




Meillä on tänään piitkästä aikaa treffit miehen kanssa. Käydään ulkona syömässä ja keilaamassa. Harvinaista herkkua nykyään vaikka onhan ne koti-illat perheen kesken vaan parhaita :)  
Pikkupäikkärit oiskin nyt pakko ottaa että jaksan valvoa!


 Mukavaa iltaa teillekkin!



torstai 5. tammikuuta 2017

Keittiöpuuhailuja



Hui mikä paukkuva pakkanen!

Vanhassa talossa nämä pakkasetkin tuntuvat ja takkaa poltetaankin urakalla niinkuin koko talvi tietysti, mutta erityisesti aina tälläisillä ilmoilla. Onneksi lauhtuvaa keliä on luvattu jo viikonlopulle, ne muutaman asteen pakkaset tuntuvatkin tosi lämpimiltä näiden jälkeen.
Oli onni että sattui olemaan vapaapäivä eikä tarvinnut heti aamuvarhain lähteä minnekkään. 
Juotiin rauhassa aamukahvit ennen asioille ja kylään lähtöä. Ruokakaupan kautta takaisin kotiin ja villasukat jalkaan. Kynttilät palamaan ja vielä uudelleen takkaa lämpimäksi ja keittokattila porisemaan. 
Eilen laitoin herneet likoamaan ja keittelin perinteistä torstairuokaa, hernesoppaa. Jälkkäriksi tietysti pannaria hillolla ja kermavaahdolla, nam!

Ihanat siniset lautaset löytyi kesällä mistäs muualtakaan kuin kirpparilta. Mustia ruokailuvälineitä ostin joskus Tukholman lagerhaussista. 



Täytyypä hyödyntää vielä pakkaset ja heittää petivaatteetkin ulos tuulettumaan, ihaninta mennä illalla raikkaisiin puhtaisiin lakanoihin nukkumaan :)
Joko ootte laittanut joulun pois vai ootatteko huomiseen vai nuutinpäivään? Täällä lähti kaikki jo aika pian joulun jälkeen. Jotain uutta kivaa pitäiskin nyt keksiä sisustukseen. Muutamia ideoita onkin jo mielessä. 

Mukavaa loppuviikkoa ja loppiaista!





tiistai 3. tammikuuta 2017

Uuden vuoden uudet kujeet




Moikka pitkästä aikaa, tai onkohan siellä edes enää ketään!?

Uuden vuoden vaihtuessa tuli yhtäkkiä yllättäen fiilis palata taas blogin pariin. Meinasin ryhtyä tuumasta toimeen ihan siltä istumalta mutta kamerasta oli tietenkin akku loppu ja pimeääkin oli ja siivotakkin olisi ensin pitänyt joten vasta tänään oli sopiva hetki ekalle postaukselle! 
Samaan aikaan on tosi outoa kirjoitella taas tänne ja toisaalta tuntuu ettei siitä viimeisestä postauksesta ihan niin hirveen kauaa ookkaan. "Muutama" hassu kuukausi, se oli sellaista aikaa elämässä ettei blogia jaksanut ajatella ollenkaan. Toisaalta kaipasin tätä mutta kaiken hässäkän keskellä totesin paremmaksi antaa vaan olla. Nyt kun päiviin on tulossa taas vähän enemmän aikaa käytettäväksi johonkin kivaan, päätin että se kiva on nyt taas blogin päivitys :)


Mitä teille kuuluu? Täällä arki rullaa ja lapset kasvaa kohinalla. 
Joulu meni ja vuosi vaihtui, jouluiset jutut on siivottu pois, (kausi!?)valoja kuitenkin jätin vielä. Ihanaa kun tuli lunta ja hetkisen ehti olla valoisaakin kun ehdin töistä kotiin. Päivät alkaa pitenemään :)
Pikkutypykkä täyttää kuukauden päästä jo kolme vuotta. Kohta saakin alkaa taas vaaleanpunaisia juhlia suunnitteleen. 
Muuten täällä touhuillaan ihan kaikkea samaa mitä ennenkin, sisustellaan, kierretään kirppareita ja maalaillaan, näistä harrastuksistani en luovu :) 
Typykkä häärää tuolla saksiensa kanssa ja nyt täytyy mennä äkkiä pelastamaan oma lehtipino ennenkuin joutuu uusimmat lehdet kohteeksi!
Palailen taas :)